Yksityishevosten talli

Yksityishevosten talli on valmistunut v. 2004. Tallissa on hevosten karsinoissa lantaimuri, jonka ansiosta talli-ilma on varsin pölytöntä.

Tallissa on 26 karsinapaikkaa sekä tauko- ja kokoontumistilana ratsastajille "saluuna". Tallin yläkerrassa on tila, jossa voi pitää pienimuotoisia kokouksia ja hevosaiheista koulutusta. Siellä myös leiriläiset syövät.

Karsinat ovat neljässä omassa osastossaan ja tallissa on kaksi pesukarsinaa. Hevoset tarhaavat puolet päivästä joko yksin tai laumassa. 

Ylätalli

Uusin ratsastuskoulun talleista on otettu käyttöön v. 2011. Tämä talli lämpiää tarvittavilta osiltaan ekologisesti lantalasta otettavan lämpimän kiertoveden avulla. Hevoset asuvat tilavasti kahdessa kerroksessa ja voivat katsoa ulos täysin avattavista ikkunoista.

Ponitalli ja pihatto

Ponitalli on tallirakennuksista vanhin, ja siellä asuu ratsastuskoulun hevosia. 

Tallin yhteydessä on pihatto, jossa ratsastuskoulun pikkuponit asuvat. Alkukantaiset ponit viihtyvät pihatossa, sillä ne saavat ulkoilla paljon ja temmeltää laumakavereidensa kanssa.

Maneesi

Maneesi (25,5m x 75m) on lämpöeristetty, jonka ansiosta ratsastusolosuhteet ovat miellyttävät läpi vuoden. Rakennustekniset ratkaisut säilyttävät lämmön tai viileyden maneesissa ekologisesti. Käytössä on kattava estekalusto.


Ratsastuskentät

Tilalla on kaksi valaistua ratsastuskenttää.  Alakenttä (26m x 62m) on alta kasteleva, pölyämätön ja joustava, mikä tekee siitä erittäin hevos- ja ihmisystävällisen. 

Vähän pienempi yläkenttä sijaitsee rauhallisella paikalla, ja siellä pidetään varsinkin ponitunteja.

Maastoreitit

Tallin pihasta pääsee maastoilemaan tilan omille maille. Reiteillä on vaihtelevasti metsää, peltoa ja hoidettua ratsastustietä.

Ulkotarhat ja laitumet

Ulkotarhoista vesi valuu joko panospuhdistamoon tai imeytyy turvallisesti maahan. Tilan jätevedet johdetaan panospuhdistamoon.  Hevoset saavat ulkoilla päivittäin laumassa tai yksin.

Kesäisin ratsastuskoulun hevoset pääsevät suurille laitumille.